jan
maassa saaliin vierellд vartoi
vaiti suurta laivaa saapuvaa.

Ei kukaan tiennyt nдhdд sarastukseen
ja pдivд laski taas.

Kuulkaa huuto korppien
halki taivaiden,
nдin saapuu tuho jumalten
maailmaamme.

On tullut se aika jolloin auringon pyцrд
veren vuodatuksesta katkeaa.

Liput kauniit liehuen
airut rantakiville astuu.
He miekoin meitд tervehtivдt,
vapaudesta puhua saavat.

Loimet vieraat yllдnsд
puiseen ristiin veriveli tarttuu.
Hдn suden mahdin mielii taltuttaa.

Keihдs karhunkaatajan
vastaan kддrmekieltд nyt nousee
ja iskee lдpi kurjan sydдmen.

Vaan eivдt sankarit enдд nouse raunioille
ja laulumme tuuli vie.

Kuulkaa suru metsien
halki aikojen,
on pyhдt kivet kaadettu
ja kansa voipunut.

Valtaa kuoleman sylistд
uhmaa terдs vдlkkyen.
Tuoni kдsissд jumalten,
maine miehen ikuinen.

Jo syttyvдt nuo soihdut, ne ruumiit kдrventдvдt
ja syyttцmien sielut tuomitaan.
Kuinka riistдvдt he jumalat nyt viereltдmme,
vaikenevat tuhannet edessд murhaajan.

Kirveenkuva rinnalla
karhun lailla taistellen,
Ukon voima sydдmessд
vielд kaatuu viimeinen.

[RAUNIOILLA]

[loppunaytos]

[English translation:]

[AT THE RUINS]

[AT THE FOOTSTEPS]

[prologue]

[TO THE WORLD]

Under the growing moon
there drifted a whisper with a distant stream.
Waves beating restlessly
the tired rain-lashed shore.

For long the wilds under the northern sky
silent may have been.
Resounded only with a breath of wind.

The spear of a bear-hunter
lay on the ground by its prey.
Awaiting the arrival of a craft.

Yet no one foresaw the dawning
and thus set another day.

Hearken to the ravens' cry
across all heavens.
Behold as the gods
of our world fall.

It is time for the wheel of the sun
to break by the flow of blood.

Under such fair colours
the harbringer steps ashore.
By a sword his companions salute us,
yet of freedom they may speak.

Dressed in strangest garment
claimed kindred grasps a wooden cross.
What strength in wolves he wishes to tame.

The spear of a bear-hunter
now risen against the serpent's tongue.
Striking through the vile heart.

Yet no hero shall rise on the ruins
and our song may drift with the wind.

Hear the sorrow of the woods
across all known times.
Sacred stones are overturned
and the folk so weary.

Steel agleam defies sway
on the lap of death.
Demise in the hands of gods,
a worthy name forever spoken.

And lo! the torches lit scorching carnage,
condemning all the guiltless souls.
How dare they bereave us our gods,
now thousands fall silent at murder.

Sign of the hammer on a warrior's chest
he battles like a bear.
With strength of Ukko deep in his heart
the last man now may fall.

[AT THE RUINS]

[epilogue]


2. Unohduksen Lapsi

Katkennut terд kдdessдni,
verivana rinnallani.
Vain tyhjд huotra maahan tallattuna
seuraa kun lдhden taas.

On vihollinen kaadettu,
voittamaton voitettu.
Veistettyд lihaani pelko jдytдд.

Tuo viima hyytдvд
nimeдni kuljettaa.
Punainen veri piirtдд
merkin maahan routaiseen.

Vuoren rinnettд
huurre kapuaa.
Kuin hetkeддn odottaen
laelle kotka vain jдд.

Taas vaihtaa tuuli suuntaa,
se vainajia syleilee ja kivet murentaa.

On metsд autio
ja pilvet paenneet.
Katson henki hцyryten
kun kaikki hiljalleen jддtyy.

Vain viima hyytдvд
nimeдni kuljettaa.
Lopulta tiedдn sen
mitд tulin tдyttдmддn.

Vuoren rinnettд
taivas kuristaa.
Pelotta tarkkailee hдn
jonka siivet vielд kantavat.

Yksin tuulta vastassa
seisoo orpo taistojen.
Siintдд metsд keihдiden
rannassa taivaan punaisen.

Se raivo lailla ukkosen
silpoo rivit nцyrtyvien.
Sudet talosta kuoleman
suovat henkдyksen viimeisen.

Yksin tuulta vastassa
on lapsi tuon teurastuksen.

Ei vanhus sano sanaakaan,
vain haaskalinnut taivaalla tarinansa tuntevat.

Multaan hautaan kappaleet
raudan vдsymдttцmдn.
Matkan lopussa ei jдljelle jдд mitддn.

Vielд viima hyytдvд
lauluani kuljettaa.
Merkki routaisessa maassa
aikaan katoaa.

Vuoren rinnettд
huurre kapuaa.
Kuin hetkeддn odottaen
laelle kotka vain jдд.

Siivet revitty mutta kynnet valmiina
loppunsa kohtaamaan.

Sodan maailmaa
pimeys kuristaa.
Pelotta tarkkailee hдn
jonka silmдt vielд nдkevдt.

[English translation:]

[CHILD OF OBLIVION]

A broken sword in my hand,
a trail of blood on my chest.
Just an empty scabbard trampled to the ground
will follow as I leave again.

The enemy has been slain,
the invincible defeated.
A fear is gnawing my rough-hewn flesh.

The icy piercing wind
my name is carried upon.
Blood o' so red, it draws
a mark on the frozen ground.

And rime is climbing
the mountainside.
As if awaiting its time to come
a solitary eagle stays still.

Yet the wind is changing again,
embracing the dead and eroding what is stone.

The woods are silent
and the clouds are gone.
Through the steam of my breath
all I see is turning ice.

Just the icy piercing wind
my name is carried upon.
And then it becomes clear
what part here is mine.

And sky is strangling
the mountainside.
With no fear in his eyes
the one with wings is watching.

Alone against the wind
the battlefield orphan now stands.
The forest of spears is growing
on the red skyshore.

That rage like thunderstorm
tears the humbling lines.
Wolves from the house of death
now grant the final breath.

Alone against the wind
the child of slaughter now stands.

No, the old man speaks no words
and only the vultures may tell his tale.

Into the soil buried
the shards of untiring iron.
At the journey's end nothing is to remain.

Still the icy piercing wind
my name is carried upon.
The mark on the frozen ground
will vanish into time.

And rime is climbing
the mountainside.
As if awaiting its time to come
a solitary eagle stays still.

Wings they are torn but claws are ready
to face what might be the end.

And dark is strangling
the world of war.
With no fear in his eyes
the one with sight is watching.


3. Jumalten Kaupunki / Tuhatvuotinen Perinto

[alkusoitto]

Tuhannen vuotta olemme kulkeneet
eksyksissд, etsien kadotettua kansaamme, ja katso!
edessдmme avautuu tie jumalten kaupunkiin.

[JUMALTEN KAUPUNKI]

Tuon laakson pohjalla
taivaiden tornien ympдrцimдnд.
Joet vilkkaat risteдvдt
aikaa ammoista kuljettaen.

Saattue pysдhtyy
lдmpimддn sateeseen.
Jossain kaukaisuudessa
pronssitorvi soi - kuunnelkaa!

Tie aukenee laaksoon,
vedet ain' virtaa alaspдin.
Ikuisuuteen aika vie,
kultaiseen taloon jumalten.

Ukkonen valaisee
seinдmдt vuorten jylhien.
Vesi rummuttaa kattoa metsдn
sen kansaa raviten.

Tuhannen vuotta kulunut kai
on siitд kun tддltд lдhdimme.
Vihdoin olemme kotona
kaupungissa ikuisten.

Tie aukenee laaksoon,
vedet ain' virtaa alaspдin.
Ikuisuuteen aika vie,
kultaiseen taloon jumalten.

Puisen pцydдn ддrellд
esi-isдt juhlivat.
Sirpaleissa rikotun lumouksen
jalat veressд tanssien.

Vesi kadonneen jдrvenselдn
iдisyydessд lepдд.
Heikko pinta peilityyni vдreilee
vain kosketuksesta ihmisen.

Tuhannen vuotta ja
veljet toisensa pettдvдt.
Niin jumalten kaupungin
kauneus edessдmme katoaa.

[English translation:]

[LEGACY OF A THOUSAND YEARS]

[prelude]

For a thousand years we have wandered,
seeking for our forsaken people, and lo!
before us is the path to the city of the gods.

[CITY OF THE GODS]

At the bottom of that valley
surrounded by heavenly towers.
There cross two brisk rivers
carrying long gone time.

Here the company will stop,
resting in the warmth of rain.
Somewhere far, far away
sounds a bronzen horn - hearken!

Path leads to a valley,
waters running downwards.
To eternity our time shall lead us,
to the golden house of the gods.

At the flash of lightning
the dreary mountains unveil.
Water pounds the green vault,
nourishing the woodland folk.

A thousand years may have passed
from the moment we left our home.
At last have we returned
to the city of the eternal.

Path leads to a valley,
waters running downwards.
To eternity our time shall lead us,
to the golden house of the gods.

Our forefathers, they feast
around a wooden table.
In the fragments of a broken spell
they dance with blooded feet.

The open, forsaken lake
is sleeping in forever.
The frail unrippled breaks
only at the touch of man.

A thousand years
for a brother to betray brother.
And the beauty of the city of the gods
will vanish before our eyes.


4. Kivenkantaja

Ддrellд veden luodolla istuen
polviin pддnsд painaneena.
Laineet kolean tuulen syleilyssд
taakkansa saavat kantaakseen.

Nдhnyt on tulta, nдhnyt on kuolemaa
mies petojen kasvattama.
Nдhnyt on hдvityksen kansansa,
nдhnyt mitд ei voi unohtaa.

Taivaille vannonut ikuista vihaa
kantaja miekan ruosteisen.
Kantaja kiven kironnut kuninkaita,
polttanut maat takanaan.

Laaksoihin kдrsimysten,
virtaan vetten katkeruuden.
Polkuja seuraamatta
painon alle musertuen.

Ддrellд veden kurjalla karilla
hahmo raskain aatoksin.
Yksin kiroaa, hiekalle laskee
kiveenhakatun kohtalon.

Ei aukene taivas, ei nouse tuuli,
pilvet rantaa varjostavat.
Hiljaisuudessa kiroaa ja odottaa
matkaaja tyhjддn huomiseen.

Sitд surua ei voi unohtaa,
ei kiveд jalkoihin laskea.

Sitд vihaa ei voi tukahduttaa,
on hulluus kiven painona.

[English translation:]

[STONEBEARER]

Sitting on a rock by the sea
with head bown to his knees.
Caressed by the coldest wind
the silent waves receive his burden.

Fire has he seen and death as well,
man grown up by beasts.
Destruction has he seen, of his own people,
seen what cannot be unmade.

Eternal hatred to all heavens
by a corroded blade he swore.
The bearer of stone, cursed has he kings
and burnt all the land behind.

To valleys of suffering,
into the stream of bitter rivers.
Aside paths made by man,
ever under crushing weight.

On an isolated rock by the sea
there sits a grief-stricken man.
Alone he curses and lays on the sand
a weighing fate carved in stone.

Yet skies don't open, no wind shall rise
and clouds they shadow the shore.
In silence a roamer curses and waits
until another tomorrow.

An unforgotten grief
ever carried with the stone.

An unforsaken hatred,
madness weighing down the stone.


5. Tuulen Tytar / Soturin Tie

Kuule kuinka tuulen tytдr
laulaa kaunista lauluaan.
Kuinka henkдyksensд
lumpeita hiljaa liikuttaa.

Syvддn vihreддn silmien noiden
valo tдhtien lankeaa.
Sydдmessддn voima kuin heleд nauru
joka kantaa maailmain taa.

Aikojen saattoon tuulen tytдr
laulaa kaunista lauluaan.
Aallon eksyneen kotiin kutsunsa saa.
Hellд kдtensд metsдn kehtoa keinuttaa.

[SOTURIN TIE]

Suuri on hдnen vдkevyytensд,
valtava hдnen voimansa.
Karuilla mailla kasvanut
mies alla jдisen tuulen.

Vain vire joukkonsa johtaa
myrskyn silmдstд tyveneen.
Soturin tie on mainettaan kantaa,
ei miekkaansa maahan laskea saa.

Soturi, sankari,
viitan kultaisen kantaja.
Taisteluun, kuolemaan,
tiellд jumalten kaupunkiin.

[English translation:]

[DAUGHTER OF THE WIND]

O' hear the daughter of the wind
singing her fairest song.
How gently her silent breath
caresses the lilies on the open lake.

Into the deepest green of her eyes
is cast the light of stars.
In her heart, strength like brightest laughter
that endures beyond worlds.

'til the end of time daughter of the wind
is singing her fairest song.
A lost wave guided home by her call.
The sleeping woodland cradled by her hand.

[THE WAY OF A WARRIOR]

Grand is his power
and enormous his strength.
Man grown on barren lands,
grown under an icy wind.

A mere breeze can lead its forces
to calm through the eye of a storm.
The way of a warrior is to bear his name,
never to lower his sword.

Warrior, a hero,
bearer of the golden cloak.
Into battle, into death,
on the path to the city of the gods.


6. Matkan Lopussa

Painavi mieleni
kuin kaikki maa.
Vaipuu jo eloni
sammalten taa.

Ikihonkain siimekseen
yksin nyt jддn.
Menneet on linnut sen,
lehvдt vain nддn.

Sulkeutuu maailma kerran
ihmisen eestд.
Laulunsa viimeinen
taivaisiin soi.

Syцmmeni kyyneleet
kuin kastetta ois.
Mukana tuulen
ne kulkeutuu pois.

Sulkeutuu maailma kerran
ihmisen eestд.
Laulunsa viimeinen
taivaisiin soi.

[English translation:]

[AT THE JOURNEY'S END]

O' my weighing mind
like all the earth.
My life fading
behind the moss.

In the shelter of these primal trees
forsaken I may lie.
The birds, they're gone,
leaves are my only company.

Once will the worldly curtain
fall before all men.
O' hear me sing this one last song
echoing through the heavens.

Tears of my heart,
dewfall of my soul.
Let the wind carry
my cares afar.

Once will the worldly curtain
fall before all men.
O' hear me sing this one last song
echoing through the heavens.